keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Puffy foam -pussi



Pääsin tutustumaan Tampereen koulutuksessa uuteen Puffy Foam- vaahtolevyyn ja ihastuin siihen samantien! Levy laitetaan kirjottavan kankaan päälle, ja kirjonta tehdään suoraan puffyn pinnalle. Terävä kirjontaneula rei'ittää puffy-levyn niin, että kirjonnan valmistuttua ylimääräiset palat voi nyppiä pois, ja kirjottu kuvio tai teksti jää koholle. Kokeilin puffya tekstiin ja lisäksi testasin Husqvarna Vikingin kuviokokoelmasta Dimensional Elements hauskaa kohokuviota.

#251 Dimensional Elements
Kuvio Performancen näytöllä
Kuvion alle kirjottiin metallilangoilla aaltoja
Kirjonnan aloitus puffyn päälle

Valmista kirjontaa puffyn pinnalla

Kirjonta oli helppoa, sillä puffy ei tehnyt työhön oikeastaan muita lisävaiheita, kuin valmiista työstä puffyn poisnyppimisen.  Kirjoin kuvion 240x150 kehällä, ja arkki puffya oli siihen juuri sopiva. Säästin ylijääneet palat esimerkiksi nimikointien tekoon, sillä niihin ei tarvita kovin isoja paloja.

Osa puffysta on nypitty pois
Tein kirjonnan napakalle markiisikankaalle, ajatuksenani ommella siitä säilytyspussi työhuoneeseeni. Kirjonnan tukikuidut ja esimerkiksi uudet puffy-arkit ovat pyörineet työpöydilläni niin pitkään, että halusin niille jonkin siistin säilytyspaikan. Ompelin markiisista yksinkertaisen,  pyöreäpohjaisen pussin, ja vuoritin sen tukihuovan kanssa niin, että se pysyy hyvin pystyssä. Yläreunan huolittelin satiinivinonauhalla.

Vuorin ompelu, välissä tukihuopaa
Kirjonta valmiina

Pussi onnistui hyvin, ja sinne mahtuu nyt hyvin kaikki epämääräiset tarvikkeet lojumasta työtasoillani. Puffy foam kestää konepesun, joten se sopii monenlaisiin töihin, ja se on ehdottomasti tuote, jota tulen käyttämään jatkossa esimerkiksi nimikoinneissa sekä muissa satiinitikkikuvioissa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti