tiistai 11. helmikuuta 2014

Tabletti talteen


Kuljetan lähes päivittäin mukanani tabletti-tietokonettani, mutten ollut saanut aikaiseksi viime syksystä lähtien tehdä sille kunnollista säilytyspussia. Koska kannan tablettia laukussani, suojukseksi riitti vetoketjullinen pussi ilman sen kummempia kantohihnoja. Pussin materiaaliksi päätyi kierrätyksestä pelastamani nahkahousut, joista sain saumat ratkomalla juuri kaksi sopivankokoista palaa. Mustan nahkan piristykseksi nappasin jemmoistani neonkeltaisen vetoketjun, ja päädyinpä vielä kirjomaan nahkaan!



Olen pitkään miettinyt nahalle kirjomista, joten nyt päädyin kokeilemaan kirjontaa tällaiselle "ei niin merkittävälle" työlle. Jotta nahkaan ei jäisi painaumia kehän pingotuksesta, ja ylipäätään käsittelyn helpottamiseksi, käytin näppärää Metal Hoop -kehää. Alle tukikuitu, päälle nahkapala ja koko komeus kiinni magneeteilla - työhön ei jäänyt mitään jälkiä kiinnityksestä, ja kuvio oli helppo kohdistaa!


Halusin kirjoa nahkaan vain jonkin pienen tunnisteen, joten valitsin Outdoor Mini Life -kokoelmasta, josta olen aiemmin kirjonut mm. koivunlehtiä ja ötököitä, pienen koppakuoriaisen, jonka värit vaihdoin keltaisiksi. Peukalonpääni kokoinen lude onnistui todella hyvin, ja nahka oli niin ohutta, että kirjoin sen tavallisella kirjontaneulalla. Paksummalle materiaalille kokeilisin vahvempaa neulaa, mutta tämä työ onnistui oikeastaan ilman mitään muutoksia kankaalle kirjontaan verraten.



Tein pussiin lisäksi vuoren, ja housujen lahkeesta leikatusta kaitaleesta ranteeseen sopivan ripustuslenkin. Ompelin miehustan ja vuorin ensin kiinni vetoketjuun, sen jälkeen nahan pussiksi, ja lopuksi vuorin pussiksi niin, että vuoriin syntyneen kääntöaukon ompelin päällitikillä kiinni. Vuorikangas on Ikeasta ostamaani napakkaa puuvillaa, josta tein pussin jo muutama viikko sitten. Pikkuinen meikkipussi meni lahjaksi, mutta nyt sain tykkäämääni kangasta myös omaan käyttööni.



Tablettipussukka oli juuri sopivan kokoinen - housujen levein kohta oli onneksi riittävän leveä, jotten joutunut tekemään pussia useammasta palasta. Nyt siinä ei ole mitään turhia saumoja, vaan litteä paketti on helppo sujauttaa laukkuun tai reppuun. Tämä työ valmistui muutamassa tunnissa, joten täytyypä miettiä, josko tekisin vielä toisenkin vaikka värikkäämmän version!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti